Nukuimme niin pitkään kuin jaksoimme kun oli vapaapäivä. Heräsin jossai 10 jälkeen ja en halunnut herättää Janettee, joten otin puhelimen ja olin hiljaa :)
Mentiin aamupalalle noin 12 aikaaa, joka on aika myöhään. Sen jälkeen meillä oli suunnitelmissa katsoa yksi elokuva, mikä meidän piti katsoa jo aikasemmin, mutta ei olla keretty.
Elokuvan jälkeen kävimme syömässä lounasta, joka oli perunamuusia ja makkaraa. Housti oli meille tehnyt edellisenä päivänä päivällisen vaikka meillä oli iltavuoro ja sen jälkeen mentiin aika nopeasti nukkumaan. Joten säästimme ne täksi päiväkis.Rupesimme lukemaan kirjaa jonka olimme ostaneet edellispäivänä. Mutta kun sitä luettiin, niin meitä alkoi häiritsemään miten edellinen kirja loppui. Nimittäin ensimmäisestä kirjasta oli tehty elokuva jonka olemme nähneet, mutta se miten se loppui ja miten toinen kirja alkoi olivat erilaiset, joten päätimme käydä sitten ostamassa sen ensimmäisenkin kirjan, joten meillä molemmilla on nyt 3 kirjaa. Ja meistä kumpikaan ei ole oikein kirjojen luku fani :D
Loppu ilta meni kirjaa lukiessa ja seuraavaan päivään valmistautuen.


Kuulostaa täydelliseltä vapaapäivältä :)
VastaaPoistaKyllä, rentoa ja palauttavaa... kade :D
VastaaPoista